Rekry: Bussinkuljettaja, Kokoaikainen

09.12.2019

Linja-autonkuljettaja, Lentoparkki Oy, Vantaa

Toimintamme laajentuessa etsimme nyt joukkoomme lisää bussinkuljettajia. Olet ennen kaikkea asiakaspalveluhenkinen ja sinulla on tarvittavat ammattipätevyydet voimassa. Kuljetuksemme toimiin ympäri vuorokauden vuoden jokaisena päivänä. Näin on toimittu jo yli 30 vuotta! Työ on siis kolmivuorotyötä, pääosin 10-tunnin vuoroissa, joten vapaajaksot ovat mukavan pitkiä. Lisät tuovat mukavan täydennyksen palkkaan. Meillä työntekijät viihtyvät, eikä vaihtuvuutta käytännössä ole. Lentoparkista jäädään eläkkeelle, tosin meiltä eläkkeelle jääneet palaavat usein tuuraamaan.

Lentoparkki lyhyesti

Lentoparkki on yksityinen pysäköintialue Helsinki-Vantaan lentoasema-alueella. Meille tulo on helppoa, pysäköinti on vaivatonta ja bussi vie asiakkaat ja matkatavarat suoraan terminaalille. Bussimme kulkevat ilman aikatauluja, aina asiakkaiden tarpeiden mukaan. Ajossa on koko ajan kaksi bussia, joten odotusajat niin kentälle siirryttäessä, kuin matkalta palatessa jäävät lyhyiksi. Kuljetustamme ohjaa oma tilausjärjestelmämme, josta asiakkaat näkevät saapuvan bussin sijainnin ja odotusajan pysäkillä. Kätevää, nopeaa ja joustavaa. Lentoparkissa paikalla on aina palveleva kassamme, auttamassa ja opastamassa asiakkaitamme.

Laita sähköpostia osoitteeseen: info@lentoparkki.fi ja kerro hieman itsestäsi. Kutsumme sinut haastatteluun saatuamme yhteydenottosi.

Tervetuloa!

Palvelua 24/7

Lentoparkki palvelee asiakkaitaan 24 h vuorokaudessa, vuoden jokaisena päivänä.